
|
Hey ma´m, i´m a digiman 20.10.2009 Hevosburger
Löysin rintaliivit 18.10.2009 Hevosburger
 Älä paina. Elä painosta mun jalkaa. Lähetäänkö johonki ainaki ulos., ahistaa. Tuulee. Savuke olisi valmiina, mutta pistää tuuli vastaan kyseisen polttamista tuhkaksi irtaimisto. Nautinnon nauttimista. Tuuli on saatanasta. Korvapuusti on selkeästi viime vuoden väittäen toukokuulta. Paistouuni meni paskaksi, ei edes paistettu. Pakastimet tänään tuhoutuneet lopullisesti ja puolentoistavuoden takainen korvapuusti on pakonomaisesti asetettu korkealle myyntitiskille muiden muoviesineiden sekaan. Kyytipoikana kahvia siemaus koristellusta pahvisesta korvamukistani. Tuulee. Savuke ei pala vieläkään. Paloipas, kusetin. Nyt sammui. Sytytän uudelleen viiveellä. Tuuli vittuilee. Löytämälläni ruskeahkolla "U.S. army" -pipollani on nyt tehtävä. Pidän sen silti piilossa takataskussani peloissani. Näytille viikonlopun kiiltävälle tanssilattialle kiertäen portaikkoa väkisumussa perseitä silmällä. Olen kävellyt ja nähnyt ainakin. Poliisiveneet vittuilet rivissä maisemalle. Mankelin veto, vitun painava. Siirto. Leuanveto, vitun hankalaa. Kuuluisin valtaistuimelle. 32 x n.1000g - Jauheliha 40 x n.400g - Kana n.3kg - Muu liha 50 x pussi - Leipää 15 x pussi - pulla/herkkuja 1 x tuubi - Hammastahna(hyvänmerkkinen) 1 x shampoo - Puteli Muutama x Muutamiamausteseoksia hyvä määrä x pillimehuja 3 x pussi - perunaa n.9puolikasta x lanttua pussi x porkkanaa 1litra x mehukeittoa 6 x tomaattimozzarellasalaattiateria 2x Jauhelihakeitto 1 x Leikkikännykkä ( nokia) 1x oltermanni puoli kiloa( homeessa) x määrä paprikaa, tomaattia, kurkkua ja salaattia n.8 x 1L - Happy Day ( Juices) 1x kytät pysäytti(ei sanktioita) Linnut laulaa välillä.
Itsenäisyyden tietous ja yksinäisyyden karenssi 15.10.2009 Hevosburger
 Jyrki sengät suotaa 12:38pmKengät moi iskä, on ollu ikävä 12:39pmJyrki samoin ilen kans ollaan päissään eilen citylehden gaalassa ilmasta 12:39pmKengät meikällä on löntsät jalassa seurapiirimulkut 12:40pmJyrki joo lasasella soli porsche lantsarit 12:40pmKengät laitetaanko ? 12:40pmJyrki laiten taan entä se munakarvat tulessa -kuva 12:42pmKengät aa joo ,se on muuten tulossa 12:42pmJyrki vuosi sitten sitä siellä helsingissä 12:42pmKengät minkälaista tekstiä siihen sipisi oikein? joos se oli vuos ankkalampi on palijo puhtaampi ku viimeksi 12:43pmJyrki joku putsaillu ladyshave vs mANSHAVE 12:43pmKengät joo ne aika hyvi otti letkuilla ne työntekijät 12:43pmJyrki MIES SHEIVAUS 12:44pmKengät Kuinkahan kauan elämä jatkuu? kai se aika rasittavuuksiin ihime hommaa hyvvää paskaa, paskaki 12:46pmJyrki aina silloin tällöin näinä vuodenaikoina yömyöhään kun ei nukuta miettii, että tappas ittesä, mutta ei sitä kuitenkaan ja sitten jos jaksaa herätä seuraavana aamuna aikasin, niin onkin ihan kingi elämä. Ei sitä kannata lopettaa ku se loppuu kuitenki piakkoin 12:47pmKengät vittu nii naulan kantaan! sekoittelee jotain valmiskahvia ja aivan touhuissaan 12:48pmJyrki rakasirakasi 12:49pmKengät miten sitte niinku itsenäisyys; onko se yksinäisyyttä sitten niinku paljolti? 12:50pmJyrki eukon kans menettää 12:50pmKengät ei pitäs kattoo pornoo.. ja yrittää saaha eukkoa eikä tuu mittään 12:51pmJyrki sinkkuna itsenäisyys 12:51pmKengät suurinpiirtein lyö sillä pesismailalla lukkaria jo räpylään 12:52pmJyrki :) reisille åååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååå 12:52pmKengät pilli viheltää 12:52pmJyrki ååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååå ååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååil e ilkkka 12:54pmKengät onx toi ilkka? mitä jätkä, ookko ookko? nääkkönää? 12:55pmJyrki nää 12:56pmJyrki uskotko jeesukseen? 12:57pmKengät joo just olin tulossa siihen 12:59pmKengät on sillain, että nyt oon skarppina ja hoidan hommat ja onki yhtäkkiä ihan hetkessä ja meinaa että ihan sama tää tempaus on witun right, oolrait oolrait ja hetki räjähtää kappaleiksi ja saa keräillä loppuun asti palasia, ihan vainoharhasena julkisilla ja ystävällisillä paikoilla katos muuten tekstiä tuosta.. 1:01pmKengät no okei, meinaa vaan että miten vitussa ihmiset jaksaa odottaa? ei ne kärsivällisiä voi olla, onko ne vaan perusrobotti asetuksillä ja että asettaa itsensä muiden yläpuolelle, miten täältä liejusta muka asettaa mihinkää ittiiään? 1:02pmJyrki tilanteessa pitäs asettaa aina kaikki ittesä jotku luulee aina 1:03pmKengät katottiin toissa iltana pontus alavit, onko ne jotain kuninkaita vai enkeleitä vai mitä ? kai neki joutuu muuttomiehiksi joskus? joo kyll''ähän sitä luulee kaikenlaista 1:04pmJyrki voi vitu just katottiin se sama äsken 1:04pmKengät luulo ei ole tiedonväärti ja tiedosta ei voi edes puhua 1:04pmJyrki kuulemma kuspää se Pontus 1:04pmKengät oi saatana! 1:05pmJyrki pitää kysyä lupa että saa mennä sen tekemään paikkaan 1:07pmKengät heh heh naureskeltiin sitä "locals only" maalausta joka rampissa se pitäs olla että "globals only" 1:07pmJyrki haha 1:12pmKengät poikettiin vähän asiasta nyt; kaatu äsken kahvit, sukka märkänä vierähti maitokahvisatsi heleppo ellää yli varojen kun ei oo varaa mihinkää tai no onhan sitä varaa vaikka mihin 1:13pmJyrki kahvia 1:16pmKengät mites putkosella on menny siellä televisiossa? 1:21pmJyrki kai se hyvin Jyrki jumala jumala jumala jumala jumala jumala jumala 1:29pmKengät olikohan tämä nyt tässä? 1:30pmJyrki jumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumalajumala
Elämäni sinkkuna 05.10.2009 Hevosburger
Ihanaa kattoa kun valoa tulee koko ajan enemmän sälekaihtimien välistä. En peittele vaatimatonta elämäntapaani, eli asumistani yhdessä huoneessa, ikävä kyllä kallista vuokraa yksityishenkilölle maksaen. Viime yönä nukuin korkeintaan pari tuntia. Nousin jo puoli viideltä siivoamaan ja leipomaan, kun uni ei yksinkertaisesti tullut. Viime viikolla join kaksi pulloa viiniä mutta jaksan pomppelehtia koko jumpan läpi ja tehdä kaikki liikkeet kiltisti. Hieman karjakko-ilmettä vaihdeltiin eilen vierustoverin kanssa liikkeessä, jossa kokopunnerrusasennossa liuúteltiin vartaloa edes takaisin. Ja jaksaa jaksaa vielä 16 kertaa. Ja minä jaksan! Perkele, kun piti mennä taas trimmailemaan koipia kuiviltaan Tässä mä nyt kuitenkin olen:  Frendin väsäämä foto, hyvin kuvaava mua.
Syksyn aikaa, tuhoutumisen, eksymisen ja varmuuden 28.09.2009 Hevosburger
 "Saatu tarpeeks teidän ininästä. Painukaa vittuun siittä vikisemästä!" Valmistauduimme koko kesän, latasimme itseämme. Halusin vaan pidellä kättäsi, hommata timanttiset sormukset. "Näin kyllä kuinka sä hyväilit sitä. Toi on oikeesti tosi perseestä." Menetämme kaiken. Siirrymme. Rusto ehdottaa tupakointia. Ajattelen lopputuloksia. Olemme alussa. Tulevat tupakalta. Ajattelen että onkohan jollain vielä jotain mielessä. Uskon että tämä on taas ihan hyvä. Ihana alun huuma, pelottava. Have yourself a ball. sanojen loput voi niellä.
Kätlin ja Nino riidoissa unille 23.09.2009 Hevosburger
 Koihevonen ratsastaa öisin pimeillä ei kujilla vaan pihoilla, niiden sattumankauppiaat ovat vääntyneet ympäri kenneliä saatanallisessa paimenkoulussa sähköaitojen sisäisessä kommuunissa hyökäten rasva-aaltojen kanssa ympäri katalonian helvetin ihanaa lämpöaaltoa kääntyen koettuna mikroaalloksi pienien vittujen sisäisessä.Oi jospa ois, ois jospa oisin, mikä vittu. Mistä minä tiedän. Olenpahan. Niin olenkin. Enkö olekkin no ainakin olen koihevosien kuningas viimeisimmissä vermon kisoissa joissa vääntö oli yllättävän tiukka. Väännön ollessa tiukimmillaan saturnuksen säteen puolessa välissa sateen alkaessa tulla kuten sanottua kaatamalla helvetinmoista kyytiä laukkasin vermosta niin sanotusti vittuun. Vermon kennelit jäi taaksepäin ja nykyään seilailen aataminomenan kanssa helvetin kaukana puusta, kauempana mitä luulit. Äläkä luule. Minä ainakin luulen. Luulenko. No niin minä ainakin luulen. Vermo - Kambodza ek(aka erikoiskoe) oli yllätten minuakin yllättävä tähtitaivaan ollessa tapahtumien keskipisteenä hiekkamyrskyssä, jossa itsekin luulin olevan aamun riisipiirakoiden kanssa vai olinko. Niin minä ainakin olen. Vai olenko. Niin minäkin luulen olevani. Kambodzaan päästyäni ratsastin itseni kovemman luokan tähtisumun kautta linnunradalla niin, jotta meinasivat senkin nimeä vaihtaa. (hevonen) Mahdollisesti jos olisin päässyt arvonnassa kahvipakettia enemmän vaikuttamaan valtuustonkokouksessa lahjomalla hattumiehiä kennelin takahuonessa pidemmälle olisin sen voinut tehdäkin muuten vaan huvikseen en peliin lähtenyt vaan hakemaan avioeroa, imagesta luettuani siitäkin enemmän tajusin itseni hengittävän tekohengittävän ilmastointiputken kautta pelti ja ilmastoinnin asentamana vuonna -95(pidätetään oikeudet asiavirheisiin). Ne teki niitä peltiroskiksiaki. Sai valita värin muttei laatua, se oli aina vitun hyvä. Se Laatu. Oisko tulitikkuja. Ai ei syty vai. No ei oikein. Ei nää paperit pala saatana. Koihevosten liitäessä israelin peltiroskisten takaseinissä polvillaan saatoin itsekin huomata olevani mukana vaikka kyseessä ei ollutkaan elokuva. Ei meidän tarvinut elokuvia katsoa, meidän elämä oli vitun siistiä ja villiä. Ja muutenki me oltiin vitun kovia ns.(niin sanottuja) jätkiä(voidaan myös käyttää termiä;"jäbiä"). Meillä ei ollu rahaa mut me oltiin helvetin kovia dyykkään ja juoksemaan, katottiin imagesta muutenki juttuja. Me muutenkaa rahaa mihinkää tarvitä, vittu kyllä me pärjätään muutenki, muutenki pöllittiin vitusti kaikkee! Kerran pöllin taulutelevision enkä tienny mitä sillä teen ni nakkasin sen ranskalaistyyliseltä vitusti isommalta kemialliselta kaiteelta alas muina miehinä ja huudahdin; "perkele"! Siinäs näät, ei meidän tarvinu elokuvia kattoo.
Lonkku-Ilen tuhma uni: Renki, kimppakivaa ja alaston latinonainen 22.09.2009 Hevosburger
Unenkertausta Raunioilla 26.8.2009 (vas. Mikäs ton jäbän nimi olikaan, Lonkku-Ile ja Renki)Aamiaista odottava Lonkku alkoi kertoa erikoisesta unestaan, jossa miehen kanssa oli seikkaillut myös Renki. - Mä olin Rengin kanssa Jenkeissä, alotti Lonkku unensa kertaamisen ja lisäsi miesten menneen katsomaan unessa komediaelokuvaa, jossa oli esiintynyt myös naiskaunottaria. - Jotain Amerikan latinoja ne oli ne elokuvan naiset. Unimaailman vauhdikkaaseen tapaan tilanteet olivat vaihtuneet nopeasti: seuraavaksi uneen olivat ilmestyneet myös Rengin vanhemmat, joiden kanssa miehet olivat suunnanneet syömään, mutta ruokailuhetki oli ollut ilmeisen lyhyt, sillä pian Lonkku oli löytänyt itsensä jo suihkusta. Samaisesta paikasta oli löytynyt myös tumma latinonainen - alasti totta kai. Nainen oli mennyt ikkunan eteen seisomaan, ja tottahan toki Long oli seurannut nakuilevaa leidiä. - Mä menin vaan sen taakse ja otin sen tisseistä kiinni, Lonkku kertoi nauraen Hevosen toimittajalle Raunio-sivuilla. - Sitten Renki tuli, ja sekin kosketteli sitä! mies jatkoi vielä saaden koko pihapoppoon räjähtämään nauruun. Renki oli vain käskenyt Lonkkua hiljenemään. - Se sano vaan, et shhh&, Lonkku räkätti. Unen kruunasi Rengin loppulausahdus. - Puol neljältä yöllä mä vien sen alas kellariin, niin tuu säkin, hihittävä Lonkku kertoi Rengin lausahtaneen unessaan. Raunio-talon piha raikui naurusta.
Korjauskortit - Yksi edemmäs 21.09.2009 Hevosburger
 Moottorin tai vaihdelaatikon kiinnityskumien löystyminen. Vaihdevivuston säädöt ja syntyminen. Kaurapuuron kanssa kaksi häkissä kasvaneen lattiakanan munaa paistettuna toiselta puolelta osittain, toiselta ei ollenkaan ja toiselta ihan hyvin. Vadelmahilloa ja kunnon voita sydämeksi. Leivän päälle kaikkea rikottua ja naapurin pinaatit. Rautaa saa. Toisessa sinivalkoisessa kupissa kalja kaadettuna kolmasosa, toisessa maito ja kolmannessa kahvi, jossa myöskin toisen kupin ainesosia. Kallionb kirjastoplla tuntematon numero soitellut, soitan perään; " joo tottakai, lähen tulemaan huomenna hyvissä ajoin, illalla nähdään sitten" Karkki kyllä aina maistuu, kahta eri salmiakkia, uutta koulukuntaa koostumuksen kautta, hyvä yhdistelmä, yhdenlaine: kaksi karkkilaatua nimittäin. Punainen dyykkausvalo välkkyy ja "kadun nimet" iskevisivät silmiin jos niitä olisi; updatettuja kylttejä niin. "haiseeko siellä lehmänpaska?" Akku loppuu, tietty, eikä minulta, se olisi ollutpäin Kataistrofi. Ihme rytmit maailasmiehillä, mutta sehän soppii! Scorpio Rising yksityisessä elokuvateatterissa (kts. Cruising; ohj. William Friedkin 1980) nuklahdin kun sinappia turskautellaan yhden jäbän munille, roikottavat mut kaikilla on kliffaa. Tehdään se Ruttopastori -juttu, jees. Luistavat, hommat. Pittääkö lähtiä hakemaan tallinnasta? Ale kokin lonkkua. Onkoha tää Tuovisen Tuomon hyväksymää? Patti smiths. Pellen kanssa mut se on Pärnusta. Kirjotetaan en tiä. Kuinka. Espalla. Puunsyöttöhuoneessa vitusti lasia lattialla, kuhan näkkyy. Lattia. Friskopullot. Kymmenen kilsaa vastaanpoljettua, vaihdan patterit lamppuun. Onkoha väärä tie? Ei voi olla. Voi ollaki. Pitää vaan jatkaa matkaa, kyllä se kohta tulee jo vastaan, soitin yli tunti sitte. Kävin paskalla ja puin hyvin. Ohjeet ei tulostunu. Nyt muute tulee pimeä. Kate Bushin shyntikkaviulut ja se kiva kuiskailu, sattui hyvin! Ei huutomerkkiä. Sitten tää on se biisi. Se on hyvä. Oliha tuo pimeä jo mutta metsää. Oudon näköne viljasiilo, valvontahuone monessa metrissä. Vitusti valoja. Muualla pimeää. Vauhti on lähellä kävelyvauhtia, niskat mennee jummii ku kattos tähtiä. Katon sivusilmällä vasemmalle ja metrin päässä vankilajäbän näköne tyyppi. raitahaalarit. Säikähdän, vois sanoa. Poljen viis metriä eteenpäin ja sanon morjes. Ei ole kai tottunut moiccaileen, sanoo moi. Samanlainen tilanne on kun tulipää henkäilee metsässä noin aikuisen miehen korkeudelle ja aika paiskeessa aikaisemman "tien" erikoiskokeella jossa koirat ei olleetkaan kiinni pihalla. Maalailin Hullu Hullu Maailma - kauhukuvia ja tietenkin se lahje ihan repaleina ja verta valuu Mun Osiriksien saumoista.Tekstiviesti: Koski tl-koskentietä (2260)2,6km sit vasemmalle turuntiet(10) sitä 1km sit oikealle Kangastie,sitä ajat kolme pilkku kaks kilometriä ja sit oikealle Huovintie, ei Tuovintie; sitä ajat 5,5km sit vasemmalle Murtolantie 0,5km sit oikealle Maariantie 1,7km sit vasemmalle sit Huovintie 2,5km, ei Tuovintie sit oikealle Joenperäntie 1,4km sit oikealle Ollilantie 6,0 km sit oikealle Kyröntie 3,4 km sit vasemmalle tie nr. 2250 (ilmestyi hiukan lyhyempänä, merkkimäärän pysyessä yhden tekstiviestin viestin mittaisena.) Myös yksi siilo muistutti todella isoa, hattupäistä mieshenkilöä. Paljon kai aikuisen (normaalikasvuiset) kokoiset mieshenkilöt kummittelee tässä syys-lokakuun vaiheilla. Neutraalin, mitään auttavan, edesauttamattoman tätä tilannetta mitenkään auttavan puhelun loputtua kesken akun loputtua loppuu vaihdetuista pattereista virta. Pyöräilen takaisin täysillä, samalla kun hojottelen metsän kysymkseen, paikallistaa. Siinä vaiheessa vielä minä katselin kelloa ja "laskeskelin" aikoja. heh heH. Vaarin nissani kurvaa sitten Kangastien ja Huovintien risteykseen ja soittimesta soi Clashin eka, aina kyllä jaksaa Police And Thieves fiilistellä, Ylikankaan Jukka opetti vuonna 1999 bassolinjat motoristikerhon vieressä treenikämpällä rautasillan kupeessa kasarmien lähistöllä Värtössä. Sauna on sitten hyvä ja polvet niksuu. Hyvä meininki. Tähtitaivas ja sanelukoneena käytettävä Mp3-soitin. Somero ja Kittilä. Lotta ja Tuija on muuten ulos. Ei kykene enää, herätys kasilta, jos kelit sallii. Kovanaamaisen kasvajajäniksen hyökättyä sienipellon laidassa pienikokoisen peuran kimppuun yllättäen virkavalta saapui paikalle tähtisumussa ainakin toistamiseen kasvajajäniksen jäädessä kiinni miehitetyssä viinanvalkoisessa kolmiosaisessa pakettiautossa jalkautumassa kesken ensimmäisen episodin lopputekstien alkua alun alkaenkaan kasvajalla ei ollut suunnitelmissa toimia lainvastaisesti peuraa vastaan. Saunahommat ainaki kahteen kertaan. Toisella kerralla ainaki grillihommissa lammasta Uuesta Seelannista varaston varastin kylmiön kautta pakkaseen ja saunan eteen mureutumaan. Ekat mediumit hyvät. Loput samaa kastia jossei ylempää. Hyvä maku suussa. Chilimarinaadit. Fun-set. Kesken saunahommien näky kaukana tiellä ehkä tutut valot liikkeessä. Pakoputkivikainen monen ihmisen auto kurvas pihaan rauhallisessa tahdissa. Sisältönä ainaki kaks metriä sekä pöytä & tuolit. Tynnyrimalliset. Oli siellä kyyissä muutaki tuliaisia. Niitä maisteltii myöhemmi korttipelitreenien lomittaisessa. Sensein taktisessa info-tilaisuudessa tuli joku päivä ukemit tutuksi uudella matolla. Kissat seinille ja raksit päälle. 
Taistelukentällä kuninkaallisten kanssa 19.09.2009 Hevosburger
Maailmankauppa Tasajaon tukibileet, Vastavirta, Tampere 5.9.2009Teatones Vastavirralla! Un fucking real! Tämän uutisen kuultuani aloitin heti operaation “asiat tärkeysjärjestykseen”. Elokuussa ei paljon ylimääräisiä ulkomaanmatkoja tai timanttikoruja osteltaisi, sillä voimapapereille olisi parempaakin käyttöä: ratsastaa syyskuussa Pispalaan ja seisoa samalla taistelukentällä kuninkaallisten kanssa, vihdoinkin. Luvassa olisi todellakin pop/akustinen/folk -miehen unelma, varsinkin kun saman illan aikana muutama muukin iso laulu- ja soitinyhtye vierailisi Pispalassa. Mutta kuten todettua, asiat tärkeysjärjestykseen. Viskipottu taskuun ja hevosen turpa kohti Vastavirtaa. Tie taistelutantereelle oli pitkä ja raskas, mutta me ratsastimme yhdessä kuin ukkonen taivaalta, kuten mestareilla on tapana hyvin osuvasti todeta. Mitä lähemmäs Pispalaa synkkä marssimme eteni, sen selvemmäksi tuli, ettemme olleet tässä taistelussa yksin. Satapäinen pop/akustinen/folk -soturijoukko oli kuullut kutsun, eikä heidänkään teräksensä vapissut. Lauantain päiväpuoli meni juopotellessa ja nurmikoilla maatessa. Tarkoituksena oli juoda melko paljon sielua ja ruumista ravitsevaa nektaria ennen kuin astuisimme Valhallan porttien virkaa tekevästä ovesta sisään itse tapahtumain keskipisteeseen. Onneksi suonissamme virtasi pohjoisen soturin järkkymätön veri. Muuten olisimme saattaneet kaatua jo ennen varsinaista taistelua ja sellainen ei tietenkään olisi tullut kysymykseenkään. Jokaisen soturin panos on tärkeä, kun taistellaan todellisen popin/akustisen/folkin puolesta. Vihdoin illalla nuo Valhallan portit sitten avautuivat meillekin ja kautta Thorin vasaran me olimme totisesti valmiit. Aikataulumme oli täydellinen, sillä saavutimme tantereen noin tuntia ennen H-hetkeä. Muita bändejä ei nähty, eikä kaivattu. Other bands play, Teatones kill! Ei muuta kuin eturiviin ja tiukka ote tuopista. Lavalla seisoivat ääneti valtakunnan suurimmat kaiuttimet ja tuplabasso-rumpusetti, jonka bassoja koristivat tutut Teatones-logot. Tunnelma oli täynnä sähköä ja voimaa, kun tietoisuus suuren unelman toteutumisesta täytti sielumme pop/akustinen/folk -henkisellä sisaruudella. Yleisön mylvintä kasvoi hetki hetkeltä ja lisää veljiä ja sisaria saapui paikalle. Kun nauhalta soinut ”väliaikamusiikki” taukosi ja juhlava intro alkoi, tiesin, että kuninkaalliset olivat paikalla. Infernaalinen äänivalliSuorastaan infernaalinen äänivalli täytti ilmatilan ja salpasi hengityksen, kun bändin nimibiisi Teatones jyrähti käyntiin. Kautta miekan ja vasaran, koko Pispalanharju liikkui perustuksiltaan ja rajanaapurimmekin varmasti kuulivat, että Teatones oli soittamassa Tampereella, popin/akustisen/folkin kotikaupungissa. Mikä luonnonilmiö tai ihmisen kehittämä laite tuottaa 130 desibelin äänenvoimakkuuden? Ei mikään, ei kukaan muu kuin Teatones! Are you ready to fight?, kysyi Tiina Koskinen meiltä ja totisesti, me olimme valmiit. Vuosien odotus oli päättynyt. Popin/akustisen/folkin kuninkaalliset olivat lauteilla ja tunnelma oli voimakas, harras, uskomaton. Olen itsekin kuullut ja nähnyt kaikenlaista, mutta Santtu Kuivamäen bassosoundi oli jotain aivan käsittämätöntä. Onneksi itsetuhoisuuteni ei ollut sitä luokkaa, että olisin edes harkinnut tulppien poistamista korvistani. Siinä olisi varmasti yksi soturi siirtynyt saman tien Odinin pöytään, kun pää olisi perkele vieköön räjähtänyt palasiksi. Mutta tarpeeksi siitä voluumista. Uskokaa jo, se tuli todella kovaa. Biisit soivat komeasti ja soiton tarkkuus ja tekninen taidokkuus tekivät vaikutuksen. Juhani Tiaisen taituruus kitaristina tulee esille sekä levyllä, että myös livenä, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tiainen oli jostakin selittämättömästä syystä myös fyysisesti lavan vaikuttavin hahmo. Pitkä, hoikka ja suorastaan kalpea olemus saivat hänet näyttämään jotenkin… epäinhimilliseltä. Mutta mihin Anna Heikkilä oli oikein kadonnut? Mutta ämpärinsä takana hän näkyikin! Kannelta takoi joku minulle ennestään tuntematon nainen ja erittäin hyvin muuten takoikin. Tämä mestari paljastui myöhemmin Emmi Perttolaksi. Tyyliltään hän on erilainen kuin varsin vähäeleinen Heikkilä. Perttola takoi kanneltaan kuin riivattu ja huitoi joka suuntaan niin, että näytti välillä siltä, että koko nainen nousee kohta lentoon. Kaikesta meuhkaamisesta huolimatta pop/akustinen/folk -juna jyskytti koko ajan eteenpäin tarkalla, tiukalla rytmillä ja popin/akustisen/folkin voimaa ja kunniaa ylistävä oodi seurasi toistaan. Naisia, miehiä ja kaljaaJossain vaiheessa jonkin biisin jälkeen Kuivamäki ilmaantui ilman bassoaan lavalle ja ilmoitti olevansa janoinen. Hyvin pian kutsun kuultuaan niukasti pukeutunut neito lähestyi Kuivamäkeä, tarjoili tälle olutta polvistuneena mestarinsa eteen ja jäi tämän jälkeen kiehnäämään hänen jalkoihinsa. Näky oli tottavie kuin Conan-lehden kannesta ja me riemuitsimme tämän juhlanäytelmän edessä. Kuivamäki ehti kulauttaa taukojen aikana muutamankin vaahtolakin varsin erikoisella tyylillä eli kaatamalla bissen suoralla kädellä päänsä yläpuolelta suuhunsa ja suurelta osin ympäri lavaa. Voi mitä tuhlausta, mutta sallittakoon, kun kyseessä kuitenkin oli Santtu Kuivamäki. Bassomestari oli valmistautunut iltaan myös opettelemalla vitsin… tampereen murteella! Vitsin sisältö koostui tutuista aineksista eli naimisesta ja ryyppäämisestä. Huumoriarvoa suurempaa oli kuitenkin se, että Kuivamäki oli todellakin opetellut murteen. Me arvostamme niitä, jotka arvostavat meitä ja Kuivamäellä on nyt ystävinään maailman urheimpia sotureita, Tampereen miehiä ja naisia. Muistini mukaan tämän episodin jälkeen saavutettiin illan yksi suurista pop/akustinen/folk -orgasmeista, kun Silly Poems polkaistiin käyntiin. Yleisö pääsi ensi kertaa toden teolla testaamaan omia äänijänteitään Teatonesin jättiämyreitä vastaan ja kyllä meistäkin metakkaa lähti. Tunnelma oli niin upea, että olisi tehnyt mieli tirauttaa muutama kyynel, mutta meillä ei porata, ei ainakaan kesken taistelun, joka riehui parasta aikaa pitkin kenttää. Kuumimmin tietysti aivan eturivissä. Liput liehuivat ja sadat kädet nousivat tuttuun Teatones-tervehdykseen. Meidät oli valittu ja me olimme todellakin kuulleet kutsun. Keikan oheistapahtumista on vielä mainittava traditionaalinen fani lavalle soittamaan kitaraa -tempaus. Onnellinen valittu kyllä urhoollisesti yritti saada kunnon tilulilu-sooloa aikaan, mutta tuskinpa hemmo oli koskaan kitaraan koskenutkaan. Soittotaitoa ei pahemmin löytynyt, mutta yläosattomien naikkosten kanssa pelehtiminen ja kaljan juominen näyttivät luonnistuvan sitäkin paremmin… ja Teatones jyräsi taustalla. Jumalauta mikä unelma! I salute! Reality Show!Monta vanhaa ja uutta biisiä ehdittiin veisata ennen kuin oltiin siinä pisteessä, että jäljellä oli enää se viimeinen. Kun Tiina Koskinen kutsuu sisariaan kuninkaallisten laaksosta, se on lopun alkua ja silloin on annettava kaikki mitä löytyy, ponnistettava vielä viimeisetkin voiman rippeensä ja korotettava äänensä aina taivaisiin asti: Reality Show! Tuntui siltä, että miksaajaosasto oli jättänyt Spinal Tap -tyyliin jäljelle vielä sen yhdennentoista vaihteen, sillä nyt tanner todenteolla tärisi ja todellisen popin/akustisen/folkin ilosanoma jylisi halki ilmojen vielä viimeisen kerran. Me kaikki teimme parhaamme ja se riitti. Kiitos Teatones. En koskaan unohda noita hetkiä, jolloin sain seistä samalla taistelukentällä kuninkaallisten kanssa. An Umbrella Song! Kalle Hanhisuo + find/replace> Manowar Finland, Taistelukentällä kuninkaiden kanssa
<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Seuraava >> |